Resacon perustajalla Olli Juneksella on monipuolinen kokemus B2C- ja B2B-bisneksestä myynnin ja markkinoinnin johtamisen parissa kasvuyhtiöissä Alexandrialla, Talliosakkeella, Tallilla (Ruotsi), Markkinointitoimisto WDS:llä ja Doorwayllä.
Työkseen hän on soittanut kolmen vuoden ajan kylmäpuheluita, pitänyt yli 6000 asiakastapaamista ja tehnyt yli 2000 kauppaa sekä Suomessa että Ruotsissa.
Ostaessaan markkinoinnin palveluita eri yhtiöissä hän havaitsi että markkinoilla ei ole toimijaa, joka ymmärtäisi syvällisesti kasvuyhtiön liiketoimintaa. Markkinointi on yksittäisiä kampanjointia ilman punaista lankaa jota ei johda kukaan.
Vuosien aikana hän oli tehnyt työnsä ohessa onnistuneita konsultointiprojekteja joissa modernin digimarkkinoinnin toimintamallit tuotiin aktiivisen myynnin tueksi loistavin tuloksin. Yritysidea yhtiöstä, joka tarjoaisi konkreettisia ja toimivia työkaluja kasvuun kyti vuosia taustalla.
Resaco tulee sanoista Remote Sales Company.
Resacon liiketoimintasuunnitelmassa tammikuussa 2022 ideana oli tarjota myynnin valmennusta digimarkkinoinnista kasvua hakeville yrityksille. Olla portinvartija yrityksille jotka ostavat markkinoinnin palveluita, ettei ostettaisi mitään turhaa.
Resacosta ei ollut tarkoitus tulla koskaan digimarkkinointitoimistoa. Digimarkkinoinnin ala on huonokatteinen, täynnä isoja egoja ja jopa suoranaista valehtelua asiakkaille.
Muutaman kuukauden digimarkkinoinnin kumppanien etsinnän jälkeen selvisi, että markkinoilla ei ole digimarkkinoinnin toimijaa, joka ymmärtäisi johtoryhmätason ajattelua ja kasvua oikeasti.
Oli kehitettävä tulevaisuuden digimarkkinoinnin kuukausipalvelu itse. Palvelu jonka voisi ostaa hymyssä suin ja tietää että se toimii. Yrityksen idea perustuu remote-first -idealle, jotta yritykseen ei muodostu osaajapulaa ja rekryissä onnistutaan.
Henni Nurminen tulee mukaan Resacon toimintaan toiseksi founderiksi.
Hennillä on kokemusta Googlen maksetun mainonnan konsultoinneista tuhansista yrityksistä. Hän havaitsi, että digimarkkinoinnin markkinassa on tarvetta toimijalle, joka projektimyynnin ja kampanjoinnin sijaan pystyy katsomaan pitkällä aikajänteellä ja olemaan asiakkaalle strateginen kumppani.
Resacon digimarkkinoinnin tiimiä aletaan kasaamaan ja palvelua kehittämään seuraavien teemojen pohjalta:
2023 vuosi oli Resacolle perustan vahvistamisen vuosi. Emme satsanneet myynnin kasvuun. Tästä huolimatta teimme 60% kasvun liikevaihdossa (262te -> 419te).
Pidämme tätä hyvänä, koska uusmyyntiä ei Resacolla ollut. Kaikki asiakkaat tulivat suosittelun kautta.
Vuonna 2023, 9%:n liikevoitto on digimarkkinoinnin toimialan keskiarvo, johon olemme tyytyväisiä.
On muistettava, että teimme sen samaan aikaan, kun tuplasimme henkilöstön, säilytimme kannattavuuden, sekä investoimme kasvuun ja kehitykseen ilman ulkoista rahoitusta tai aktiivista myyntiä.
Kahden vuoden perustan, prosessien ja pohjien rakentamisen jälkeen - vuosi 2024 on kasvun vuosi. Myynti laitettiin käyntiin tammikuussa 2024.
Tänä vuonna Resaco tulee kasvamaan useilla uusilla ammattilaisilla sisällöntuotannon, maksullisen mainonnan, asiakkuuspäälliköiden ja tuotannon päälliköiden osa-alueilla. Emme aio kasvaa tuotannon ja asiakaskokemuksen kustannuksella, vaan myynti ja rekryt sopeutetaan tuotannon kapasiteetin mukaan.
Vuonna 2024 rakennamme perustan Resacon kansainvälistymiselle.
Resacon visiona on olla maailman parhain etätyöympäristö. Työskentelemme jo kolmella eri aikavyöhykkeellä ja seitsemällä eri paikkakunnalla.
Missio on olla myynnillisen digimarkkinoinnin markkinajohtaja.
Digimarkkinoinnin kehitys ja muutosvauhti nopeutuu. Viimein vanha aikansa nähnyt tuhoutuu ja syntyy uutta. Se on markkinataloutta.
Teemme Resacolla työmme jo kansainvälisellä tasolla. Se ei riitä, sillä aiomme tulla siinä mitä teemme - maailman parhaimmiksi.
Hyppää remmiin, sillä tämä juna vie oikeaan suuntaan.
Me emme jätä tarjousta yhteistyöstä, jos emme ole täysin varmoja, että onnistumme. Siksi kannattaa ottaa yhteyttä ja kokeilla.